Valokuvaamisesta ja valokuvista kiinnostuneelle yksi mielenkiintoinen vierailukohde Helsingissä ollessa on esimerkiksi keskustassa sijaitsevan Luonnontieteellisen museon tiloissa toimiva kahvila. Se ei ole ihan mikä tahansa kahvila, vaan täällä tarjoillaan kahvin ja leivonnaisten ohella myös mahdollisuus tutustua valokuviin, joita kahvilassa on aseteltu eri puolille seiniä vierailijoiden nähtäväksi.

Kahvilassa esillä valokuvia kovakuoriaisista keväällä 2018

Tämä kahvila järjestää aika ajoin vaihtuvia valokuvanäyttelyitä kahvilassa kävijöiden iloksi. Koska Luonnontieteellisen museon kokoelmat juhlistavat tänä vuonna jo 340-vuotista juhlavuottaan, oli osa näistä vuosien varrella nähdyistä kokoelmista esiteltävänä museokahvilassa huhtikuun alkupuolelta toukokuun loppuun. Kovakuoriaisia kokoelmien kätköistä -niminen valokuvanäyttely osoittautui yllättävän suosituksi, sillä lähes jokainen vähänkään pidempään kahvilassa viihtynyt tutustui myös valokuvanäyttelyssä esillä olleisiin valokuviin museon eri kokoelmista. Kuten nimikin jo paljastaa, olivat tällä kertaa esillä olleissa valokuvissa keskeisimpänä teemana erilaiset kovakuoriaiset.

Koska kyseessä on luonnontieteellinen museo ja kahvila toimii sen tiloissa, tarjoaa tämä valokuvien esittelemisen kannalta kerrassaan valtavasti mahdollisuuksia. Moni museoon muutenkin saapuva on jo valmiiksi kiinnostunut luonnosta ja eläimistä. Nämä ovat myös valokuvauksessa tavattoman yleisiä aiheita, joista voi ammentaa inspiraatiota lähes loputtomiin. Luonnontieteellisen museon kahvilassa on nähty vuosien varrella erityisen paljon myös valokuvia suomalaisesta luonnosta. Monet ulkomaalaiset vierailijat ovat ihastelleet kahvilan seinille levittäytyviä upeita valokuvia suomalaisesta luonnosta ja sen eläimistä, kuten esimerkiksi karhuista, hirvistä ja oravasta talviturkissaan. Valokuvien avulla on mahdollista välittää valtavasti tietoa ja opettaa melkeinpä mistä tahansa aiheesta.

Valokuvanäyttelyt tarjoavat iloa kaikille

Valokuvanäyttelyt kahviloissa ovat kaikin puolin nerokas ratkaisu. Jotkut kahvilat esittelevät valokuvia myyntitarkoituksessa siten, että kuka tahansa valokuvaan ihastunut kahvittelija voi ostaa otoksen omakseen. Toisissa kahviloissa valokuvat ovat puolestaan pelkästään näytillä, mutta niitä ei luovuteta eteenpäin.

Niin Luonnontieteellisen museon kahvilassa kuin oikeastaan missä tahansa muuallakin valokuvat seinillä ovat monellakin tapaa hyvä ratkaisu. Valokuvaajalle itselleen se on tilaisuus päästä esittelemään omia otoksiaan. Kahvilalle se on puolestaan tapa koristella kahvilan tiloja viihtyisämmiksi ja lisäksi persoonallisemmiksi. Lienee itsestään selvää, että kahvilaan saapuville asiakkaille esillä olevat valokuvat tarjoavat mielenkiintoista nähtävää ja opittavaa.